eilen oli kivaa

illalla lihakset kipeänä tiputtiin korkeelta alas kun vihdoin saavuin kotiin ja tajusin että se mitä mulla on kavereiden kanssa on vaan kulissia siitä että ne pitäisi musta 

mut mä nään niiden läpi 

nään sen inhon ja kaiken paskan mitä ne musta ajattelee 

terve minä huutaa ettei se ole totta että ne vihaisi mua mutta sairaan minän ääni on kovempi ja sitä on helpompi uskoa , se keksii parempia syitä ja näkee parhaiten ne eleet ja sanat jotka viittaa siihen että mua vihataan

pelonsekaisin tunnelmin odotan millon harhat taas palaa 

ja ne pahan olon tunteet kun ei voi muutakun maata paikoillaan kärsimässä

kaikki on taas kääntymässä päälaelleen, vajoan samaan paskaan missä olin keväällä

mulla meni oikeesti ihan okei vielä pieni hetki sitten

en saa mielihyvää oikeen mistään ja kaikki on ihan mälsää

ihmisten seurassa tunnen oloni ulkopuoliseksi ja tyhmäksi, ne varmaan salaa nauraa mulle 

oon syöny tänään 3 lämmintä ruokaa suklaata munkkeja jäätelöä ja ties vaikka mitä

oon lihonu varmaan +372732 kiloa 

ahdistaaa 

uni ei tuu ja masennus ja yksinäisyys puskee päälle 

huonosti nukuttu yö takana 

ahdistavia unia 

aamulla päässä keskustelevia ääniä 

nyt kouluun

taas kerran mä lähdin kouluun, vaikkei ois huvittanut ollenkaan

kai se on ihan hyvä

masentaa aivan älyttömästi

tuntuu ettei mun elämässä ole mitään tarkotusta, ei mulla ole mitään minkä takia elää 

käyn koulussa vaan että pääsen pois osastolta mutta todellisuudessa millään ei ole mitään merkitystä 

ei mulla kotona ole mitään mikä parantaisi mun elämää millään tasolla

kaikki on vaan harmaata paskaa minkä läpi yritän epätoivoisesti kaivautua päivä toisensa jälkeen 

miksi mun pitää enää yrittää?

saa nähdä mihin tääkin päivä päättyy 

ahdistaa, päässä outo ja sumuinen olo

rakastan alkoholia mutta vihaan näitä oloja 

sain vihdoin epävakaan diagnoosin pois, oon ilonen siitä
paljonkaan muuta iloista ei sitten olekaan osastolla tapahtunut
kolmisen viikkoa (tai noh kaks ja puol....) joudun vielä ainakin kitumaan koska silloin on seuraava hoitokokous
ja sekös pistää masentamaan ihan älyttömästi
miksi edes yrittää käydä koulua kun joudun kuitenkin olla vielä niin kauan? ennen mun motivaatio oli se että pääsen nopeammin pois, nyt ei ole enää sitäkään
koitan pysyä positiivisena, elän päivä kerrallaan mutta se ei tunnu auttavan
ajatukset harhailee tulevassa kolmessa viikossa, miten helvetissä jaksan käydä koulua kolme viikkoa joka ikinen päivä
mun suunnitelma oli että lopetan koulun heti kun pääsen kotiin koska koulussa oleminen on niin sietämättömän vaikeaa
on niin vaikeaa jaksaa edes sitä kahta tuntia
haastan itseäni JOKA IKINEN PÄIVÄ menemällä kouluun, omahoitaja sanoo että se helpottuu ajan myötä mutta koulupäivät muuttuu vaan raskaammaksi päivä päivältä
voi kuinka paljon haluaisin vaan jäädä kotiin makaamaan