lääkärin tapaaminen jota olin kaksi viikkoa odottanut ei johtanut mihinkään muuhun kuin siihen että istuin polin vessassa itkemässä
tekisi mieli pistää koko paikka paskaksi, kukaan ei huomaa kuinka paha mun on olla
olen hukannut reppuni jossa oli lääkkeitä ja kaikki lempivaatteet
se jäi kai bussiin tai junaan, ei mitään muistikuvaa
tänään aamulla itkin sitä kun näytin niin rumalta ja mitkään vaatteet ei ollu hyvät
olo vaan paheni pahenemistään ja lopuksi päädyin paiskomaan kaikki tavarat hyllyiltä ja pöydiltä alas ja huutamaan ja kiljumaan 15minuuttia putkeen
rikoin samalla lempparimukini
iskä suuttui kun joutuu aina siivota mun raivareiden jälkiä, itkin ja kiljuin
vittu vaatteiden takia?
hävettää olla tälläinen hullu, kaikki kaverit näkee musta vaan sen iloisen ja värikkäisiin pukeutuvan minäni, iskä ja äiti näkee kaiken
ne näkee sen masentuneen minäni joka ei jaksaisi käydä suihkussa tai nousta sängystä
ne näkee sen yli-innokkaan ja impulsiivisen minäni, sen joka ostaa turhia juttuja ajattelematta ollenkaan, nauraa ja puhuu yksikseen
ne näkee sen raivostuneen minäni, sen joka kiljuu, huutaa, paiskoo tavaroita, repii hiuksia, hakkaa päätä seinään, huutaa kuinka se haluaa kuolla
joskus ne ehkä näkee sen neutraalin minäni, jota en itse osaa erottaa
en halua olla tälläinen, haluan tappaa sen osan minusta, mutta entä jos ei ole mitään muuta? päädynkin tappamaan kaiken
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
❀◕ ‿ ◕❀