en ole yli puoleen vuoteen viiltänyt kunnolla, mutta eilen illalla se ahdistus vaan kasvoi ja kasvoi
olin taas niin yksin, niin vihattu
tuntuu että kun olen ystävien seurassa niin kaikki on suht. koht hyvin, pystyn torjumaan ahdistuksen
mutta heti kun jään yksin, kaikki ystävät lakkaavat olemasta ystäviä, ne vihaavat minua, ärsytän heitä, niillä ei ole aikaa mulle
kuka vaan voi vannoa mulle ettei se vihaa mua, ihan sama vaikka mulle hoettaisiin puolen tunnin välein sitä ettei mua vihata, ihan sama silti se tunne on 100 kertaa vahvempi kun ne sanat
mä en edes tuntenut huonoa omatuntoa siitä että viilsin, mä nauroin
nauroin
mä vittu nauroin kun se veri valu mun reittä pitkin
puhun tästä blogista "parantumisblogina" eikä tää kauheesti parantumiselta nyt kuulosta
ehkä sitten myöhemmin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
❀◕ ‿ ◕❀