Virheiden vaakalaudalla

musta tuntuu ettei tähän auta mikään muu kuin viiltäminen, koko elämä tuntuu romahtavan enkä tosiaan tiedä miten täältä enää noustaan uudestaan ja uudestaan 

alkoholia voin juoda niin kauan kunnes en enää pysy hereillä, se paha olo ei vaan helpotu

yritän väkisin esittää ilosta, puren huulta, kirjotan kännykän muistioon sääntöjä 

"älä vajoa itsesääliin

älä näytä sitä että oot vitun rikki ja katkera

älä itke

älä anna sen nähdä sitä"

miksi mut on niin helppo hajottaa? 

vihaan sitä kun mulle kerrotaan kuinka ihmiset kohtelee mua huonosti, etten ansaitse sellasta kohtelua

vihaan sitä, että jossain sisimmässä tiedän että se on totta

vihaan sitä että jossain mussa on se pienen pieni arvostus itseä kohtaan joka välillä muistuttaa etten ansaitse tälläistä kohtelua

haluaisin vaan lymytä itseinhossa ja tuudittautua ajatukseen siitä kuinka ansaitsen tän kaiken paskan 

elämä tuntuu hajoavan tuhansiksi paloiksi, ja vaikken jaksakkaan koota sitä takaisin yhä uudelleen kerta toisensa jälkeen, aion silti pitää siitä kynsin ja hampain kiinni